torstai 8. joulukuuta 2011

Sinappisilli

Silli maistuu joka joulu - ja juhannus! Ennen vanhaan hankittiin kauppiaalta tönkkösuolattua rasvasilliä, jota piti liottaa vähintään vuorokausi piimässä. Nykyään kaupasta saa valmiiksi liotettua Isalnnin silliä kokonaisena tai fileenä.

250 g Islannin sillifileitä

MAUSTELIEMI
1 dl väkiviinaetikkaa
3 dl vettä
4 dl sokeria
1 punasipuli
4 laakerinlehteä
15 neilikkaa
15 mustapippuria

SINAPPIKASTIKE
2 rkl tuoretta tilliä
2 rkl kuutioitua maustekurkkua
3 rkl dijonsinappia
3 rkl makeaa sinappia
2 rkl sokeria
1 tl Maldon-suolaa
2 rkl väkiviinaetikkaa
1 dl kermaa
1 dl rypsiöljyä

Kiehauta mausteliemi kattilassa. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Valuta silli. Leikkaa sillifileet suupaloiksi. Lado sillit puhtaaseen lasipurkkiin. Kaada mausteliemi purkkiin sillien päälle. Annan sillin maustua jääkaapissa yön yli.

Valuta sillit. Hienonna tilli. Kuutioit maustekurkku. Sekoita sinappikastike. Nosta sillipalat kastikkeeseen. Sekoita hyvin. Kaada sillit ja sinappikastike puhtaaseen lasipurkkiin. Anna sillin maustua parin päivän ajan.

Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa. Sinappisilli säilyy purkissa viikon ajan.

Resepti: Herkkusuun lautasella 8.12.2010

ENSI KERRALLA
Reepti on vielä kokeilematta...

VILKAISE MYÖS
HS Ruokatorstai 19.6.2014 ja 19.6.2014 - G. W. Sundmansin keittiömestari Matti Jämsénin resepti
Rouva Raadelmasta 23.6.2014

Ei kommentteja: